OSTYn hallitus tiedottaa

04.05.2020

OSTYn kuulumisia

Korona iski pahimpaan aikaan yhdistyksen toiminnan kannalta. Parhaan hallinkäyttöajan ja vuokratulojen menetykset aiheuttivat meille suuria ongelmia. Hallitus ei ole kuitenkaan pyöritellyt peukaloitaan reilun kuukauden aikana vaan olemme miettineet säästökohteita ja sitä kuinka saamme toiminnan hiljalleen pyörimään ja tuloja sisään. Olemme saaneet nyt vakautettua tilannetta niin että hallitila toistaiseksi säilyy käytössämme.

Kursseja on lähdetty nyt pienissä ryhmissä pyörittämään ja hallissa voi edelleenkin olla vain 1 ryhmä kerrallaan. Tämä on aiheuttanut sen että osa ryhmistä on Haukkukeitaalla. Pahoittelemme muutoksia mutta muutokset on tehty kaikkien turvallisuutta ajatellen. Tässä tilanteessa jokainen voi kohdallaan miettiä haluaako vielä osallistua opetukseen, olemme kurssimaksujen kanssa ymmärrettävästi neuvotelleet.

Koko hallin saa 1h vuokralle 10e/h ja kk kortit ovat edelleen kaupan, niillä voitte tukea yhdistyksen toimintaa.

Jatkamme edelleen STJ.n jäsenyydessä mutta vuoden 2020 lehdet toimitamme jäsenille digilehtenä.

Vuosikokouksen ajankohdan ilmoitamme kun kokoontumiseen liittyvät jatko-ohjeistukset ovat tulleet. Myös vuoden palkittavat kerrotaan fb.ssä ja heidät palkitaan vuosikokouksessa. Lehteen ehtii edelleen materiaali ja toivon että jäsenet toimittavat juttuja yhteistä lehteä varten.

Jos sinulla on yhdistyksen toiminnasta kysyttävää olethan yhteydessä sihteeri Reetaan tai puheenjohtaja Virveen.

Pysytään terveinä!

Virve ja hallitus

 

26.05.2020Agilityyn valmistava pentukurssi 2
26.05.2020OSTYn MEJÄ-treenit Kalimeenkylän maastoissa 3.-4.6.
23.05.2020Starttikurssi pennuille alkaa
18.05.2020Maistuvaa talkoilua tarjolla!
18.05.2020Tulisitko kouluttamaan OSTYlle?
17.05.2020Agilityyn valmistava pentukurssi alkaa 29.5.
17.05.2020Agilityn klinikkapäivä 14.6.2020
16.05.2020OSTYn treenit 19. ja 20.5.
16.05.2020OSTYn kesäkurssit 1 ja 2
04.05.2020OSTYn hallitus tiedottaa

Siirry arkistoon »